9.3 OIKEUDENKÄYTTÖ SUOMESSA - Rangaistukset


Suomessa on käytössä erilaisia rangaistuksia. Tuomiosta tulee merkintä rikosrekisteriin, ja sen vuoksi myöhemmin voi olla vaikeaa saada opiskelu- tai työpaikka, pankkilaina tai vuokra-sunto. Merkintä säilyy vähintään viisi vuotta. 

Erilaisia rangaistuksia ovat esimerkiksi ajokielto ja vahingonkorvaukset. 

Kuolemanrangaistusta Suomessa ei enää ole. 

Ulkomaalainen voidaan karkottaa eli poistaa maasta, kun hän on kärsinyt tuomion. Kaikki karkotuspäätökset tehdään tapauskohtaisesti.


Rikesakko ja sakko

Lievistä rikkomuksista tai rikoksista voi saada rikesakon. Rikesakko on kaikille samansuuruinen. Esimerkiksi ylinopeudesta, joka on   alle 15 km/h kaupunkialueella kaikki saavat  170 €:n rikesakon.  

Linkki: Kuinka paljon rikesakko on?

Vakavammista rikoksista poliisi tai tuomioistuin voi määrätä 1-120 päiväsakkoa Päiväsakon rahamäärä puolestaan määräytyy tuomitun maksukyvyn mukaan. Maksamatta jäänyt sakkorangaistus muunnetaan erillisessä oikeudenkäynnissä vankeusrangaistukseksi. Kolmea päiväsakkoa vastaa yhden päivän vankeus. Vankeudeksi muutettu rangaistus on vähintään 4 päivää ja enintään 60 päivää vankeutta.

Rikesakko on euromäärältään kiinteä varallisuusrangaistus. Sitä ei voida muuntaa vankeudeksi.

Vankeusrangaistus


Sörnäisten vankila Helsingissä

Vain tuomioistuin voi määrätä vankeusrangaistuksia.

Ehdollinen vankeustuomio

Ehdollinen vankeusrangaistus voidaan antaa, jos tuomio on alle kaksi vuotta. Silloin ei joudu vankilaan, mutta saa koeajan. Jos koeaikana (1-3 vuotta) tekee uuden rikoksen, joutuu vankilaan suorittamaan sekä vanhan tuomion että uudesta rikoksesta saadun tuomion.

Ehdonalainen vapauttaminen tarkoittaa ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangin päästämistä suorittamaan loppuosa rangaistuksesta vapaudessa.

Vankeusrangaistuksesta suoritetaan vankilassa lähes poikkeuksetta vain määräosa, jonka jälkeen vanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Ehdonalaisesti vapautettu määrätään yleensä valvontaan silloin, kun rangaistusta on jäljellä enemmän kuin yksi vuosi kuusi kuukautta.

Valvonnan tarkoituksena on estää henkilöä tekemästä uutta rikosta ja tukea häntä selviytymään yhteiskunnassa. Ehdonalaisen vapauden voi menettää koeaikana tehdyn käytösrikkomuksen tai uuden rikoksen johdosta.

Lue lisää: Ehdonalainen vankeus

Ehdoton vankeusrangaistus 

Ehdottomassa vankeusrangaistuksessa menettää aina vapauden, mutta vankeusajan voi suorittaa eri tavoin.

Vankeutta voidaan tuomita vähintään 14 päivää ja enintään 12 vuotta tai, jos rikoksia on useita, enintään 15 vuotta. Jos tuomittu vankeusrangaistus on yli kaksi vuotta, se on aina ehdoton ja suoritetaan siis vankilassa. Alle 18-vuotiaalle ei ehdotonta vankeutta tuomita kuin poikkeustapauksissa. Vankeusvanki pääsee yleensä ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin on suorittanut hänelle määrätyn rangaistuksen kokonaan


Elinkautinen vankeusrangaistus tarkoittaa periaatteessa sitä, että tuomittu joutuu olemaan vankilassa elämänsä loppuun. Helsingin hovioikeus voi kuitenkin aikaisintaan 12 vuoden päästä vankeuden alkamisesta (nuori rikoksentekijä 10 vuoden) määrätä, että elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Vankeus voi päättyä myös, jos tasavallan presidentti armahtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomitun.  

Yhdyskuntapalvelu

Alle kahdeksan kuukauden vankeus voidaan suorittaa yhdyskuntapalveluksena. Sen kesto on 14-240 tuntia ja se on palkatonta työtä esimerkikisi hoitolaitoksissa.  Jos henkilö ei noudata sääntöjä, rangaistus muutetaan vankeudeksi.


Valvontarangaistus

Lyhyissä tuomioissa rangaistus voi olla valvontarangaistus. Tuomittu voi asua kotonaa, mutta hän ei saa käydä kuin sovituissa paikoissa. Silloin on etukäteen sovittu aikataulu. Tuomitulla voi olla esimekriksi valvontapanta. Lisäksi viranomaiset tekevät valvontakäyntejä, joista ei etukäteen kerrota. 

Valvontapanta 


Ekstra: Lue Päivä Vaasan vankilasssa

Lue:  Päivä Vaasan vankilassa

Tehtävä: Vaasan vankilan henkilökuntaa, vankeja ja  ihmisiä.  Ketä vankilassa on tai siellä käy. Lue teksti ja etsi sanat sanasokkelosta (9 sanaa).
Vaasan vankilan henkilökuntaa, vankeja ja ihmisiä

Tehtävä: Mitä erilaisia tiloja on Vaasan vankilassa?  Lue teksti ja etsi sanasokkelosta sanat (19 sanaa). 
Vaasan vankilan tiloja