7.2 HYVINVOINTIVALTIO - Aikuisen sosiaaliturva

Yhteiskunta yrittää tukea aikuista, jos hänen elämäntilanteensa ja toimeentulonsa tilapäisesti heikkenee .  Tällaisia vaiheita ovat esimerkiksi  opiskelu, raskaus, sairaus tai työttömyys.  

Opiskelu

Jo ilmainen koulutus ja aikuiselle mahdollisuus kouluttautua uudestaan on yhteiskunnan tukea. Lisäksi aikuinen voi saada erilaisia rahallisia tukia. Opintoja on yksilöstä riippuen mahdollista eri tavoin. Näistä asioista kannattaa kysyä Kelan lisäksi TE-toimistosta sekä ammattiliitoista.  Monet erilaiset koulutusohjelmat on suunniteltu eri tavoin aikuisille kuin nuorille. 

Raskaus ja äitiys, perhe

Raskaana ollessa nainen saa terveyspalveluita itselleen ja synnytyksen jälkeen myös perheelleen. Edellisellä sivulla kerrottiin perheiden tukimuodoista. Jos perheen tulot ovat pudonneet äidin alettua saada äitiyspäivärahaa, perhe voi hakea asumistukea ja toimeentulotukea.

Sairaus

Jos ihminen sairastaa paljon, hänelle tulee usein siitä erilaisia kuluja maksettavaksi.  Työntekijä saa sairausloma-ajalta palkkaa. Ja jos hänen sairaus pitkittyy, hän saa Kelalta sairauspäivärahaa. 

Työttömyys

Jos ihminen jää työttömäksi, hänen pitää ilmoittautua TE-toimistossa. Se jälkeen hänellä on mahdollisuus saada peruspäivärahaa (jos hän on ennen työttömyyttä 10 kk töissä) tai työmarkkinatukea. Ansiopäivärahaa eli palkan mukaan laskettua päivärahaa saa, jos kuuluu työttömyyskassaan ja täyttää työssäoloehdot. 


Lue teksti ja tee sen jälkeen tehtävä

Terveydenhuollon maksukatto

Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksuissa on kalenterivuosittainen maksukatto. Se tarkoittaa, että sen jälkeen hänen hoitonsa julkisessa terveydenhoidossa ei enää maksa hänelle. Vuonna 2018-2019 maksukatto on 683 euroa vuodessa.  

Alle 18-vuotiaiden  perityt maksut lasketaan yhteen hänen huoltajansa maksujen kanssa. Kun maksukatto ylittyy, palvelut ovat maksuttomia kaikille niille henkilöille, joiden maksut ovat yhdessä kerryttäneet maksukattoa.

Maksukattoon lasketaan mukaan

  • terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalvelujen maksut,
  • fysioterapiamaksut
  • sarjahoidon maksut
  • sairaalan poliklinikkamaksut
  • päiväkirurgian maksut
  • lyhytaikaisen laitoshoidon maksut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon laitoksissa
  • yö- ja päivähoidon maksut
  • kuntoutushoidon maksut.
Maksukattoon ei lasketa mukaan maksuja
  • hammashoidosta
  • sairaankuljetuksesta
  • lääkärintodistuksista
  • yksityislääkärin lähetteellä tehdyistä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista.
  • Maksukattoon ei lasketa tulosidonnaisia maksuja eikä maksuja, jotka on korvattu asiakkaalle esimerkiksi toimeentulotuesta tai tapaturmavakuutuksen perusteella.


Maksukaton täytyttyä

asiakas saa maksukaton piiriin kuuluvat palvelut pääsääntöisesti maksutta.
lyhytaikaisesta laitoshoidosta peritään enintään 22,50 euron hoitopäivämaksu (2018-2019).

Miten on toimittava, kun maksukatto täyttyy?

Terveyspalvelujen käyttäjän on itse seurattava maksukaton täyttymistä.
Maksetut maksut merkitään terveyskeskuksesta saatavaan seurantakorttiin.
Alkuperäiset maksukuitit on kuitenkin säilytettävä, ja ne on esitettävä tarvittaessa.
Todistuksen maksukaton täyttymisestä antaa terveyskeskus tai muu julkinen terveydenhuolto.

Lääkekustannukset 
Lääkekustannuksilla on oma kalenterivuosittainen kattonsa, joka on 605,13 euroa vuonna 2018.


Korvauksen saa suoraan apteekista, kun esittää Kela-kortin ja Kelan ilmoituksen lisäkorvausoikeudesta. Korvausta voi myös hakea jälkeenpäin puolen vuoden ajan.

Tehtävä terveydenhuollon maksukatosta  Maksukatto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti