6.1 KOULUTUS JA TYÖELÄMÄ - Suomen koulutusjärjestelmä


Ensimmäinen asia, jota ulkomaalaiset ihmettelevät on koulutus. Suomessa koulutus ei maksa, jos
- on alle 17-vuotias. Alle 17-vuotias, joka ei ole käynyt peruskoulua loppuun omassa maassa on oppivelvollinen Suomessa. Tämä tarkoittaa, että KAIKKI alle 17-vuotiaat lapset ja nuoret, jotka ajattelevat olevansa Suomessa kauemmin kuin kaksi viikkoa, pitää mennä kouluun.  Oppivelvollisuus tarkottaa, että kaupunki tai kunta  joutuu katsomaan, että lapsi pääsee kouluun.  Laki on niin yksinkertainen, että koulupaikka on pakko olla ja sinne on pakko mennä, vaikka kaupunki sanoisi, ettei koulua ole tai äiti tai isä ei sitä haluaisi.

Lue: Lapsen ja nuoren oppivelvollisuus on myös pakolais ta turvapaikanhaijan lapsen velvollisuus

Lue kirjan sivut 165-166. 


Suomessa opetus on jaettu kolmeen eri asteeseen eli tasoon.


Ensimmäinen taso on esikoulu ja perusopetus. Nämä ovat lakisääteisiä eli tarkoittavat, että kaikki Suomessa syntyneet ja asuneet lapset käyvät ne. Myös maahanmuuttajalapsi käy oman ikänsä mukaisesti koulua. 

Valma ja Luva
Nämä tarkoittavat opetusta, jossa opiskellaan lisää suomea ja erilaisia myöhemmin koulussa tarvittavia aineita, näitä ovat esimerkiksi matematiikka, ruotsi ja englanti.

Toinen aste
Toinen aste tarkoittaa peruskoulun jälkeistä lukiota tai ammattikoulutusta. Lukio on hyvin paljon  lukemista ja kirjoittamista. Se on hyvin teoreettista eli se vaatii hyvää suomen kielen taitoa. Ammattillinen koulutus on paljon enemmän tekemistä ja tekemällä oppimista. Yleensä ammattikouluun tarvitaan B1.1 tason kielitaitoa (Yki 3)

Korkea-Aste
Korkea-aste on yliopisto tai ammattikorkeakoulussa opiskelemista. Se vaatii jo hyvää kielitaitoa ja paljon oma-aloitteisuutta ja osaamista. Oppimiseen kuuluu paljon kirjoittamista hyvällä suomen kielellä.  Monet ammattikorkeakoulut tai yliopistot vaativat erilaisia kielitaito-osaamista. Varmista jokaisesta paikasta erikseen, millainen kielitaito sinulla pitää olla enen kuin haet korkea-asteelle.

Katso video: Nasib haastattelee kotoutumisesta ja kielikoulutuksesta.




Katso video Koulu ensin, sitten jääkiekko ja vastaa kysymyksiin:





1.  Kuka on Leo, mitä hän tekee ja missä?
2.  Millä tavalla jenkeissä (USA:ssa) nuoret opiskelevat tunnilla?
3.  Kuinka pitkä koulupäivä on?
4.  Kuka pääsee pelaamaan jääkiekkoa joukkueeseen?
5.  Kuinka pitkään nuoret olivat poikien dormissa hurrikaania paossa? Mitä he tekivät siellä?
6.   Miksi Leo viihtyy jenkeissä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti